06 syyskuuta 2020

Vatikaanin kirjasto – Miksi se perustettiin?

Moni tuntee Vatikaanin pikkuvaltiona Rooman sydämessä, jonka suurella Pietarinaukiolla moni turisti käy ottamassa selfien, ja jonka museossa on kaikista sen aarteista huolimatta tukalaa suuren ihmismäärän vuoksi. Moni muistaa, että Vatikaani on myös paavin asuinsija ja katolisen kirkon keskus. Harva sen sijaan tietää, että tämä kääpiövaltio kätkee sisäänsä yhden maailman vanhimmista ja merkittävimmistä historiallisista kirjastoista. Vatikaanin apostolinen kirjasto sisältää yli 75 000 käsikirjoitusta ja yli 1,1 miljoonaa painettua kirjaa. Se oli perustamisensa aikaan 1400-luvulla läntisen maailman suurin kirjasto, eikä sen merkitys ole vuosisatojen kuluessa vähentynyt. Mutta miksi tämä kirjasto virallisesti perustettiin, ja miksi juuri 1400-luvulla?

Aluksi mainittakoon, että Vatikaanin kirjaston juuret ulottuvat aina myöhäisantiikkiin saakka, jolloin paaveilla oli oma kirjastonsa Lateraanissa. Tämä kirjasto ei kuitenkaan ollut yhtenäinen kokonaisuus vaan alati muuttuva, ja läpi keskiajan sen koko ja sisällöt riippuivat kulloisenkin paavin mieltymyksistä. Varsinaisen Vatikaanin kirjaston voidaan katsoa syntyneen 1400-luvulla ja tämä on erityisesti kahden paavin ansiota. He olivat Nikolaus V (paavina 1447–1455) ja Sixtus IV (paavina 1471–1484).

Paavi Nikolaus V oli kirkollisen uransa lisäksi vannoutunut humanisti ja antiikin tekstien tuntija. Hän tunsi, että menneisyyden tekstien tuntemus oli osa sivistystä ja että kirkolla pitäisi olla tässä sivistyksessä selkeä rooli. Niinpä hän alkoi suunnitella keskitettyä julkista kirjastoa, johon voisi tallettaa kyseisenä aikakautena yhä suuremmissa määrin esiin tulleita antiikin tekstejä ja niiden kopioita. Erityishuomio on annettava sanalle julkinen. Nikolaus koki, että antiikin tekstien ei pidä vain antaa homehtua käyttämättöminä suurkirjaston hyllyillä, vaan niitä pitää pystyä tutkimaan kenen vain. Ideana tämä oli hyvin edistyksellinen, käytännössä ”kuka vain” tarkoitti lähinnä yhteiskunnan yläluokkaa. Kuitenkin on merkittävää, että Vatikaanin kirjaston ensisijainen tarkoitus oli olla tutkimuskirjasto. Asiaa edesauttoi varmasti paavin humanistinen tausta.

Väärennösten todentaminen 1400-luvulla: Lorenzo Valla ja Konstantinuksen lahjoitus

Deus te perdat, improbissime mortalium, qui sermonem barbarum attribuis saeculo erudito! Tuhotkoon Jumala sinut, sinä kuolevaisista kieroutu...