Rooman valtakunnan alkuperän ja kasvun tuntemisen on tehnyt mitä helpoimmaksi kirjoittajien runsas määrä valtakunnan nousun ja kukoistuksen aikoina. Näemmekin Rooman kaupungin onnellisuuden olleen kasvanut kukoistukseensa siten, että runoilijat, historioitsijat, puhujat ja muut kirjoittajat, jotka kasvoivat aikuisiksi tuona aikana, kukoistivat samaan aikaan Rooman kasvun kanssa. Heti kun valtakuntaa ja yleistä valtaa alettiin laiminlyödä ja ihmiset lakkasivat katumasta, asiat alkoivat murentua ja antautua rappiolle. Tämän vuoksi, vaikka Rooman suuruudesta ja kunniasta, jolle ei ole maailmassa vertaista, on olemassa monien kuuluisimpien ja nerokkaimpien miesten kirjoittamia teoksia, sen suuruuden häviö ja tuho on kietoutunut ja peittynyt suuren pimeyden verhoon. Siksi on nähty, että tekemäni työ tulisi olemaan sen arvoista, jos toisin yksissä kansissa valoon ja kaikille jälkipolville ihailtavaksi tuhannen ja kolmenkymmenen vuoden teot laskettuna goottien Rooman ryöstöstä tähän päivään.
Aluksi kuitenkin näen välttämättömäksi lyhyesti käydä läpi Rooman valtakunnan kasvun ajat ja järjestyksen, jotta hän, joka on katsonut portaita valtakunnan huipulle, jotka ovat kätevästi sievennetty lyhyeen yhteenvetoon, voisi varmemmin tunnistaa tapahtuneen rappeutumisen toisaalla. Sanon tosiasiallisen huipun olleen Theodosius Vanhemman 43. elinvuonna ja kymmenen vuotta myöhemmin hänen poikiensa Arcadiuksen ja Honoriuksen aikana, jolloin sallittiin monia onnettomuuksia ja tappioita tapahtuvan, joista aiemmin roomalaiset olivat vähän ajan jälkeen palautuneet aiempaan ylhäiseen valta-asemaan. Arcadiuksen ja Honoriuksen kymmenentenä vuotena, tuhottuaan Radagaisuksen Fiesolessa, valtakunnan arvokkuus alkoi suuresti heikentyä ja saavutti tuhon Alarikin ja myöhempien barbaarimassojen saapumisen aikaan. Minusta näyttää siltä, että sen jälkeen, kun Rooma alkoi luhistua, se palautui pieneen paimentolaismaiseen muotoonsa, josta sen on kirjoitettu saaneen alkunsa.
Aluksi tulen esittämään kasvun aikakauden lyhyessä katalogissa. Käymällä läpi entisen aikojen tapahtumat, seuraavien aikojen rappeutuminen on helpommin ymmärrettävissä. Rooman valtakunta tuli tunnetuksi seitsemän kuninkaan, Romuluksen, Numa Pompiliuksen, Tullus Hostiliuksen, Ancus Marciuksen, Priscus Tarquinuksen, Servius Tulluksen ja Lucius Tarquinuksen aikana, jolloin se ei levinnyt 243 vuoden aikana kauemmaksi kuin Ostian satama 18 mailin päässä. Konsulien aikana, jolloin jotkut olivat diktaattoreita, decemvirejä ja tribuuneja, se kuitenkin valloitti 447 vuodessa Italian Po-joen laaksolle asti. Alistettuaan Afrikan ja Hispanian, Galliasta ja Britanniasta tehtiin vasalleja. Illyrialaiset, histrit, liburnialaiset ja dalmatialaiset kesytettiin. Sitten Rooman valtakunta siirtyi Kreikkaan. Makedonialaisten alistuttua se soti dardanien, moesialaisten ja traakialaistan kanssa. Saavuttuaan Tonavalle asti, roomalaiset astuivat ensimmäisen askeleen Aasiaan karkottaakseen Antiokhoksen. Voitettuaan Mithridateen, Pontuksen kuningaskunta valloitettiin ja Armenia, jota hän hallitsi, valloitettiin asein. Solmittuaan liiton Parthian kanssa, Rooman armeija tunkeutui Mesopotamiaan ja soti karduenien, saraseenien ja arabien kanssa. Voitettuaan kokonaan Juudean, Cilicia ja Syyria tulivat Rooman kansan vallan alle. Egyptin kuninkaat hyväksyivät liittolaisuuden. Keisarien aikana taas he hallitsivat monia kansoja vaihtelevalla onnella 440 vuotta jumalaisesta Augustuksesta Theodosius Vanhemman, Arcadiuksen ja Honoriuksen aikaan asti. Keisari Octavius itse alisti Hispanian cantabrit ja asturit. Meri-Alpit, Kottiset Alpit ja Reettiset Alpit, Pannonian ja Moesian Noricum hyväksyivät Rooman kansan. Koko Tonavan ranta järjestettiin provinsseiksi. Pontus, Armenia, Mesopotamia, Assyria, Arabia ja Egypti alistuivat Rooman valtakunnan alaisiksi. Nämä tapahtumat on helppo tuntea lukuisista aikakauden teksteistä, joista olen sanonut olevan jäljellä useita kopioita.
Mutta meillä ei ole tästä ajasta, jonka tulen johdattamaan valoon omin käsin, hyviä kirjoittajia eikä vanhan tavan mukaisia annaaleja, joista voisin saada tiedot valmiina. Sen sijaan on välttämätöntä käyttää kirjoja ajalta, jolloin ”hyvät taiteet” rapistuivat samaan aikaan mahtavan kansan kunnian kanssa. Nämä kirjat on hankittu suurella vaivalla, ja ne on kirjoitettu epäjohdonmukaisesti ja järjettömästi, ollen keskenään monin paikoin ristiriidassa. Näiden teosten läpikäyminen on jokaisen mielestä mitä tärkeintä, jotta kaikki nämä historiat päätyisivät samoihin kansiin. Aikana, johon nuo tapahtumat kuuluvat, tapahtui monta onnettomuutta, jotka on raportoitu oppineiden toimesta, ja jotta voisin kirjoittaa niistä eniten tyylille sopivalla tavalla kunnioittavan kertomuksen, on välttämätöntä kirjoittaa paikoitellen vähemmän laajasti ja vähemmän yhtenäisesti kuin olisi suotavaa. Tämä on todella jokaisen mustelman arvoinen teko. Sillä sen minkä olen jo tehnyt kahdessatoista kirjassa, jotka käsittelevät meidän aikamme historiaa, en tällä kertaa luo kaikkea itse, vaan järjestelen uudelleen kappaleita eri kirjoituksista, joissa monet usein yrittävät kertoa muuta kuin mitä oikeastaan tapahtui.
Puhuttaessamme itse asiasta, [eli Rooman valtakunnan rappeutumisesta,] ensimmäinen [kerta, jolloin tämä tapahtui], jonka olen lukenut tyydyttäneen monia, olisi seurannut Gaius Julius Caesarin diktatuurista. En voi hyväksyä tätä päätelmää, sillä Rooman mahti pikemminkin kasvoi kuin heikkeni keisarien alaisuudessa. Samalla logiikalla en pitäisi heikentymisen perimmäisenä syynä, vaikka en kiellä sen olleen kaukainen syy myöhempään heikentymiseen, Konstantinuksen tekemää valtakunnan pääkaupungin siirtoa Byzantiumiin. Sillä Konstantinus ja hänen kymmenen seuraajaansa, jotka myös hallitsivat Byzantiumista käsin, yhtäältä parantelivat valtakunnan lakeja ja toisaalta säilyttivät valtaistuimelle ominaisen majesteettisuuden. Lisäksi puhuessani sekä valtakunnan rappeutumisen syistä että sen alkupisteestä, kuulen olleen esitetyn, ettei ole kohtuutonta ajatella, että valtakunnan järkyttyminen olisi ollut seurausta Caesarin tekemästä tasavallan sortamisesta, johon on syynsä. Tuolloin hyvin ja hurskaasti elämisen taito katosi samaan aikaan vapauden kanssa, ja yksittäinen vallassaolija poisti itseltään lakien pelon, johtaen kansan epäilemään johtajiensa hyveellisyyttä ja sielunsa suuruutta. Vahvoista tuli laiskoja, hyvät yksilöt kadotettiin ja ahneita sekä mielistelijöitä nostettiin päättäviin virkoihin ja kunniapaikoille vakavien ja pyhien yksilöiden sijasta.
Enkä tunne loukkaantuvani heistä, jotka sanovat maailman liikkuvan ja muuttuvan luonteen vuoksi, että roomalaiset menettivät maailman herruuden saman tapahtumasarjan vuoksi, jonka takia monet muut samankokoiset kansat ja kaupungit olivat aikoinaan joutuneet kerjuulle. Sillä Babylon, ensimmäinen kaupunki tulvan jälkeen, kuten pyhät tekstit kertovat, oli ympäröity suurilla muureilla ja hallitsi kuusisataa vuotta. Sitten Ninus alisti ja runteli sen surkealla tavalla, kunnes lopulta kaupunki rakennettiin uudelleen ja siitä tuli Assyrian kuningaskunnan pääkaupunki Semiramiksen aikana. Jälkeenpäin tämä valtakunta siirtyi Medeksen hallintaan, sitten sen valtasi Chaldealaiset ja lopulta Babylonin kaappasi yhdellä sotaretkellä Kyyros, Persialaisten kuningas. Roomalaiset taas polttivat 700-vuotisen Karthagon kaupungin, joka oli Afrikan, Hispanian ja läheisten saarten valtias, tuhkaksi viimein saatuaan sen vaivoin valloitettua. Samoin Makedonian kuningaskunnan ylhäisiin tekoihin liittyen Aleksanteri Suuri alisti suuria osia Aasian ja Euroopan valtakunnista. Hieman vajaassa 700 vuodessa Makedonian valtakunta ulottui Caranuksesta aina Perseukseen, kunnes Paulus Aemilius, Rooman kenraali, järjesti sen valloittamisen kunniaksi suuren triumfin. Joten Orosius kirjoittaa, ettei ole mikään ihme, että Rooma syntyi kuninkaiden alamaisuudessa, luovutti vapauden konsulien ja decemvirien valtakaudella ja 360. vuonna kaupungin perustamisen jälkeen se vallattiin ja runneltiin goottien ja liekkien toimesta. Lopulta mahtavan uudelleenrakennuksen jälkeen vallan kasvun ohella kasvoi myös ylimielisyys ja kun paheet ylittivät rikkaudet, Roomaa turmelivat useat sisällissodat ja viimein noin 700. vuonna kaupungin perustamisesta se alistettiin yhden keisarin valtaan.
Kolmas syy liittyy uskonnon laiminlyömiseen, ja sen on sanottu olleen kaikkein suurin syy [rappeutumiseen]. Tämän vuoksi on hurskaampaa myöntää sen olleen parempi selitys [rappeutumiseen] kuin aiemmin mainitsemani. Rooman keisarit, metsästettyään ja kidutettuaan kristittyjä, eivät suuren despotismin mahdollistamassa hävyttömässä ylimielisyydessään kavahtaneet teurastuksen määrää, eikä heitä liikuttanut päätöstensä epäreiluus. Siksi kymmenen kristittyjen julkisen vainon jälkeen, Jumalan kätketty tuomio raahasi keisarit tuntemattomaksi ja ansaitsemattomaksi syyksi Rooman mahdin tuhoon. Sillä kaikkein kristityin keisari Konstantinus Suuri, Rooman kansalaisten uskontoon kohdistaman kostettavan jumalattomuuden palvelija, nousi valtaan Jumalan armosta, koska siirtäessään valtakunnan pääkaupungin, hän asetti sen mahdin vakaalta valtaistuimelta luhistuvalle alustalle, ja tämän vuoksi Rooman kansa tulisi palaamaan samaan mitättömyyteen, josta se oli kummunnut. Sanottakoon siis, että Rooman valtakunnan varsinainen rappeutuminen, tapahtui se sitten kaikkien edellä mainittujen syiden takia, tai vain osan niistä johdosta, alkoi kun gootit ryöstivät Rooman kaupungin [vuonna 410].
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti